Ulkomaalaus

Talon ulkomaalaus kannattaa tehdä säännöllisesti, koska se suojaa rakennusta sääolosuhteilta ja kulumiselta, sekä ylläpitää talon ulkonäköä ja arvoa.

Talon ulkomaalaus

Maalipinta toimii tärkeänä suojakerroksena kosteutta, UV-säteilyä, likaa ja homekasvustoa vastaan. Kun maalipinta kuluu, puupinta jää alttiiksi kosteudelle, mikä voi johtaa laudoituksen lahovaurioihin tai homeeseen.

 

Mikäli talon maalipinnat ovat haalistuneet, hilseilleet tai selvästi likaantuneet, voi talon ulkomaalaus olla ajankohtaista. Etelän puolen seinä alkaa ensimmäisenä hilseilemään oksien kohdilta sekä lautojen alapinnoista ja ponteista.

 

Säännöllinen omakotitalon ulkomaalaus (yleensä 10–15 vuoden välein, sääolosuhteista ja maalista riippuen) ehkäisee suurempia ja kalliimpia korjauksia, samalla kun se pitää talon näyttävänä ja hyvin hoidettuna. Oikein ja ajallaan tehty talon ulkomaalaus on siis sekä esteettinen että rakenteellinen investointi kodin pitkäikäisyyteen.

Talon ulkomaalaus projekti

Liiketilojen ulkomaalaukset

Hyvin huollettu julkisivu antaa positiivisen ensivaikutelman jo asiakkaan saapuessa pihaan. Suurten liiketilojen maalausurakoissa otamme aina huomioon sen, että liiketoiminta voi jatkua normaalisti ilman häiriöitä – asiakkaillenne ei aiheudu turhaa vaivaa.

 

Toteutamme laajoja liiketilojen maalaustöitä, niin seinä- kuin kattopinnoilla, tehokkuutta ja laadukasta työnjälkeä painottaen. Korkeapaineruiskulla maali levittyy nopeasti ja tasaisesti, ja suuret pensselit nopeuttavat yksityiskohtien viimeistelyä. Näin mittavakin urakka etenee ripeästi ja liiketilan normaali toiminta palautuu mahdollisimman nopeasti.

Taloyhtiöiden ulko­maalaukset

Taloyhtiöiden ulkomaalaus on olennainen osa kiinteistön ylläpitoa ja julkisivun siistin ilmeen säilyttämistä. Hyvin hoidettu ulkopinta kestää paremmin sääolosuhteita ja tekee rakennuksesta miellyttävän katsella.

 

Vaikka talkoot voivat olla yhteisöllisiä, on maalaustöissä usein kyse sen verran laajasta kokonaisuudesta, että ammattilaisen osaaminen takaa paremman ja kestävämmän lopputuloksen. Huollettu ja siisti julkisivu on myös tärkeä vetovoimatekijä uusille asukkaille.

 

Panostamme taloyhtiöiden maalausurakoissa erityisesti asukkaiden selkeään informointiin jo suunnitteluvaiheesta alkaen, jotta projekti etenee sujuvasti ja asukkaille mahdollisimman vaivattomasti.

Mistä talon maalaus hinta muodostuu?

Talon maalauksen hinta määräytyy pääasiassa työn laajuuden ja käytettävien materiaalien perusteella. Suurin yksittäinen hintaan vaikuttava tekijä on pohjatöiden määrä. Ennen varsinaista maalausta kaikki lika, hilseilevä maali ja irtoava aines on poistettava huolellisesti. Jos vanha maalipinta on irronnut lähes kokonaan, pinnat on usein maalattava kahteen kertaan kestävän lopputuloksen varmistamiseksi. Huoltomaalauksessa tyypillisesti tarvitaan neljä vaihetta: pesu, raappaus, pohjamaalaus ja lopuksi pintamaalaus.

 

Myös kohteen erityispiirteet vaikuttavat urakan kokonaiskustannuksiin. Esimerkiksi koristeelliset julkisivut, vaikeapääsyiset kohdat tai tarve nostolaitteiden käytölle lisäävät työn vaativuutta ja vaikuttavat hintaan.

 

Lisäksi talon ulkomaalaus hinnoittelussa huomioidaan maalattavan pinta-alan koko, käytettävä maalilaatu sekä aikataululliset toiveet. Siksi jokainen kohde kannattaa arvioida yksilöllisesti, jotta tarjouksesta saadaan mahdollisimman tarkka ja realistinen. Ammattilaisen tekemä kartoitus antaa hyvän pohjan suunnittelulle ja budjetoinnille.

Miksi talon ulkomaalaus kannattaa teettää ammattilaisella:

  • Kestävä ja laadukas lopputulos
    Ammattilainen tekee huolelliset pohjatyöt ulkomaalaukselle ja käyttää oikeita menetelmiä, jolloin maali tarttuu kunnolla ja suojaa pintaa pitkään.
  • Oikeat välineet ja materiaalit
    Ammattilaisella on käytössään korkealaatuiset maalit, työkalut ja nostimet, jotka nopeuttavat ulkomaalauksen tekoa ja takaavat siistin lopputuloksen.
  • Turvallisuus ennen kaikkea
    Korkealla työskentely vaatii osaamista ja asianmukaisia suojavarusteita – ammattilaiselta talon ulkomaalaus hoituu turvallisesti ja riskittömästi.
  • Säästöä aikaa ja vaivaa
    Itse tehtynä talon ulkomaalaus vie helposti viikkoja. Ammattilainen hoitaa urakan tehokkaasti ja asiakas voi keskittyä muihin asioihin.
  • Kotitalousvähennys työn osuudesta
    Kun teetät ulkomaalauksen ammattilaisella, voit hyödyntää kotitalousvähennyksen ja säästää selvää rahaa työn kustannuksista.

Miksi ulkomaalaus meiltä?

Ilmainen kartoituskäynti

Ammattitaitoinen maalausporukka

Pirkanmaan helpoin maalausprosessi

5/5 tähteä googlessa

Yli 10 vuoden kokemus

Perheyritys

Terassien käsittely

Talon ulkomaalauksien lisäksi terassin öljyäminen on tärkeä huoltotoimenpide, joka vaikuttaa kohteen ulkonäköön. Hyvin hoidettu terassi näyttää hyvältä, ja laudoitus pysyy sileänä ja miellyttävänä paljaiden jalkojen alla. Kun öljyäminen tehdään säännöllisesti, noin 1–2 vuoden välein, työ on nopea toteuttaa, sillä laudat eivät ehdi tikkuuntua tai vääntyä.

 

Terassilaudoitus tehdään yleensä painekyllästetystä puusta, jolloin ensimmäinen öljyäminen suositellaan tehtäväksi vasta muutaman vuoden kuluttua asennuksesta. Meiltä koko öljyäminen vie keskimäärin kaksi päivää.

 

Ennen öljyämistä terassi pestään korkeapainepesurilla ja mahdollisesti nousseet ruuvit kiinnitetään uudelleen. Pinnan annetaan kuivua huolellisesti, minkä jälkeen öljy levitetään yksi tai kaksi kertaa tarkoitukseen sopivalla lastalla ja pensselillä – näin saadaan tasainen ja kestävä lopputulos.

Näin talon ulkomaalaus etenee:

Valmistelu

Tarvittaessa maalattavat pinnat homepestään. Homepesuaine levitetään, pinnat pestään harjaamalla ja lopuksi huuhdellaan puutarhaletkulla. Ulkomaalaus aloitetaan vasta, kun pinta on varmasti kuivunut.

suojaus

Suojaamme talon sokkelit, kivetykset ja muut ei maalattavat kohdat perusteellisesti ja mahdolliset lahovauriot korjataan.

harjaus

Pinnat harjataan ja paljaalla puulla olevat kohdat pohjamaalataan.

maalaus

Pinnasta riippuen ulkoverhous pintamaalataan 1-2 kertaan. Maali levitetään seinälle joko pensselillä tai ruiskulla. Jos levitys tapahtuu ruiskulla, pinnat pensselöidään vielä lopuksi.

siivous

Suojaukset poistetaan ja jäljet siivotaan.

luovutus

Urakka luovutetaan asiakkaalle aina nolla virhetyönä.

ukk - usein kysyttyä

Ennen kuin maalipinta hilseilee. Näin vältetään pohjatöissä työläin vaihe eli hilseilevän maali raappaaminen pois.

Märän pinnan päälle ei voi maalata. Maalaus täytyy keskeyttää, mikäli maalattavalle pinnalle alkaa satamaan vettä. Pieni sadekuuro ei kuitenkaan haittaa jos maalataan sateen suojassa vaikkapa katetun terassin seiniä. Kauan kestänyt sade nostaa ilman kosteutta niin paljon, että maalaus on keskeytettävä, jolla varmistetaan maalin kuivuminen.

 

 

Me tuomme maalit mukanamme.

Me otamme kopin maalaus urakasta kokonaisuudessaan. Maalauksen voi suorittaa aina siten, ettei asiakkaan tarvitse lähteä työn ajaksi pois.

Kyllä. Työn osuudesta saa  kotitalousvähennyksen. Kotitalousvähennys on 40% ja yksi henkilö voi vähentää 2250€ (miinus 100€ omavastuu) eli 2150€. Puoliso voi myös tehdä kotitalousvähennyksen työn osuudesta.

Keskimäärin 3 työpäivää. Yksi pesupäivä ja kaksi maalauspäivää. 

Jos tiilessä on vielä pintaa jäljellä, mutta katolla on sammalta, niin tässä tapauksessa katolle on tehtävä mekaaninen sammalenpoisto ja myrkytys. Tässä käsittelyssä kattoa ei pestä korkeapainepesurilla vaan tiilien vaaka ja pystysaumat käydään mekaanisesti läpi siihen soveltuvalla työkalulla. Korkeapainepesu tulee kyseeseen silloin, kun katto on tarkoitus pinnoittaa lähi tulevaisuudessa. Tämä siksi koska korkeapainepesu kuluttaa hiukan tiilen pintaa.

Kyllä. Annamme työlle 5 vuoden takuun.

referenssit

Tässä esimerkkejä työmme laadukkaasta jäljestä

Ota meihin yhteyttä!

Niin tulemme ilmaiselle arviokäynnille.

Toivottu työn aloituspäivä
Scroll to Top

Pyydä tarjous maalauksesta

Aika ottaa ensimmäinen askel?